"Titta, titta" sanoo Pikku-Naperoni osoittaessaan kuvia kirjan sivulta. Omituista sinänsä, koska me emme kumpikaan minä ja Mieheni puhu Naperolle ruåtsia. Mieheni sukulaiset tosin ovat ruotsinkielisiä ja olenkin pyytänyt heitä aina Naperon tavatessaan puhumaan hänelle omaa äidinkieltään. Mutta voiko tuollaisen reilun vuoden ikäisen kapasiteetti ja oppimiskyky olla niin huikea, että satunnaiset "kielikylvyt" jäävät muistiin? Ja että niitä sanoja osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti?
Onneksi kaikkien koulutasojen ruotsinopettajat eivät ole meillä kuuntelemassa ääntämistäni, kun satunnaisesti yritän lukea ääneen Naperon ruotsinkielisiä satukirjoja. Voi sitä takeltelun, änkytyksen ja "ei ku"- sanojen määrää! Lukion ruotsinopettajani sanoi aina, että paras tapa oppia vieraita kieliä on seurustella vieraskielisen kanssa. Joo niin varmasti, mutta kun tekee vaikeaa ymmärtää ihan samaa kieltä puhuvaa miestä! Saati, että kommunikointia vaikeuttaisi vielä entisestään se eri kieli! Muistan, että yo-kirjoituksiin valmistauduin vieraiden kielien osalta kuuntelemalla sen kielistä musiikkia, lukemalla sillä kielellä kirjoitettuja lehtiä ja satukirjoja sekä katselemalle sen kielen tv-kanavaa. Se oli tehokasta. Mutta niin kuin kaiken oppimisessa, oppimistyylit ovat meillä kaikilla erilaiset siten myös eri jutut toimii eri ihmisillä. Elämässä emme tule koskaan valmiiksi ja jokainen päivä opettaa meille aina jotain uutta itsestämme ja muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti