Tänään rohkaistuin bloggaamiseen. Vaikuttiko siihen sitten aiemmin illalla saamani vyöhyketerapia vai muuten vaan uuden asian käynnistämisen ilo, tiedä sitä. Mutta tässä ollaan, ensimmäistä blogiviestiä väsäämässä.
On muuten jännä tunne jaloissa, oikeammin jalanpohjissa vyöhyketerapian jälkeen. Niitä kutittaa ja kihelmöi. Ja poikkeuksena normaaliin, varpaani ovat lämpimät. Hoidossa aikana tunsin kipua, hengityksen salpaantumista ja ruumiinlämmön kohoamista. Olen todellakin sitä mieltä, että ihminen on kokonaisvaltainen systeemi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki mennyt kulkee mukana ja lyö kapuloita rattaisiin. Ainakin siihen asti, kunnes ne kipeät ja vaikeat asiat on käsitellyt itsensä kanssa. Vyöhyketerapeuttini sanoi, että tällä kertaa olin jotenkin vastaanottavaisempi hoidolle, että olin herkistynyt. Hmm, kyllä varmaankin, olenhan muutenkin elämässäni avannut suljettuja ovia ja ottanut niitä luurankoja esiin.
Myös työni suhteeni, tarkemmin sanottuna työroolissani, olen availlut suljettuja ovia. Toisin sanoen, olen uskaltanut ääneen kyseenalaistaa motiiveja ja toimintojen tarkoituksellisuutta. Samalla olen avoimemmin ollut oma itseni, välittämättä siitä mitä mieltä minusta ollaan. Tämä on minulle suuri askel, ja sen askeleen ottamiseen on mennyt likipitäen 30 vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti